Olen rapiat viisikymppinen nainen Etelä-Suomesta. Työuraa on kertynyt jo yli 30 vuotta, joista viimeiset 20 vuotta olen ollut saman työnantajan palveluksessa. Pääasiallinen työni on ollut varhaiskasvatuksessa, mutta reilut seitsemän vuotta sitten sain kunnian tulla valituksi pääluottamusmieheksi. Tällä hetkellä teen yhden päivän viikossa varhaiskasvatuksen parissa ja loput neljä päivää luottamusmiestyötä.

Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut yhä useammin: tätäkö tämä loppu työura nyt sitten on?

Viime syksynä selailin netistä erilaisia koulutusmahdollisuuksia ja törmäsin yhteisöpedagogin koulutukseen. Hakuprosessi pääsykurssin muodossa kuulosti houkuttelevalta, ja päätin laittaa hakemuksen. En kertonut asiasta kenellekään – en edes perheelleni. Vasta kun aloin tehdä kurssitehtäviä, paljastin päätökseni.

Nyt, kun olen päässyt kouluun sisään, mietin, miten tämä kaikki tulee sujumaan. Jaksanko työn ohella opiskella? Ensimmäisen opintokuukauden aikana olen kuitenkin huomannut, että opinnot tuovat hyvää vastapainoa työlle. Saa pysähtyä, pohtia ja tehdä asioita rauhassa, omaan tahtiin. Ehkä tämä on juuri sitä, mitä tarvitsin.